keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis – vuorikiipeilijän eväät

Vuorikiipeily kuluttaa energiaa, paljon.

Janiina Ojanen Vuorenvalloitus
Joskus neliveto on parempi, myös merenpinnan tasolla.
kuva: M. Laukkanen
Huiputuspäivä Monte Rosan ja Mont Blancin kaltaisilla vuorilla kestää 12–16 tuntia. Ensin kiivetään kohti huippua 6–8 tuntia pitäen noin tunnin välein parin minuutin lepotaukoja. Aikataulu on tiukka, koska turvallisuussyistä ylös ja takaisin on tarkoitus ehtiä tietyssä aikaikkunassa. Huipulla 15 minuutin tauko ja sitten alas. Paluumatka on raskaampi ja hankalampi, koska takana on jo tuntikausia kestänyt rutistus ja huiputukseen liittyvä henkinen lataus on purkautunut. Ja usein alaspäin liikkuminen on teknisestikin vaikeampaa.

Monte Rosalla teimme huiputuksen Monte Rosa Hütte -majalta käsin. Lähestymispäivänä saavuimme majalle ja huiputuksen jälkeen jäimme toiseksi yöksi majalle lepäämään ja tankkaamaan. Olimme kaikki ihan poikki pitkästä huippupäivästä. Lähdimme huiputukseen kello 02 yöllä ja palasimme noin klo 14 iltapäivällä – ja painelimme heti nukkumaan. Heräsin vain kerran, illalla päivällisen ajaksi, ja jatkoin sitten unia seuraavaan aamuun asti. Saman teki koko muukin tiimi.

Elokuussa Mont Blancilla huippupäivästä tulee pidempi. Lähestymispäivänä kiipeämme Cosmiquesin majalle (3613 m), josta lähdemme huiputukseen seuraavana yönä. Laskeutuminen taas tehdään Cosmiquesin majan ohi, Aguille du Midin hissiasemalle asti (ja siitä vielä takaisin Chamonix'iin).
Viime syksynä toinen Monte Rosa -oppaamme Morgan kertoi törmänneensä Aguille du Midillä kyseisen reitin kiivenneeseen ryhmään:

– He olivat niin väsyneitä, etteivät tahtoneet pysyä jaloillaan. Kävely muistutti hoipertelua. Yksi kaveri nukahti vuorihissiaseman penkille – hän oli unessa jo ennen kuin takapuoli ehti penkkiin.

Sellainen reissu on siis luvassa. On jännittävää päästä taas ottamaan kehosta mittaa.

Perusolemiseen ylhäällä kuluu paljon energiaa, kun normaali liikkuminen on huomattavasti raskaampaa kuin merenpinnan tasolla. Ylhäällä leposyke voi olla 90 iskua minuutissa ja jo pieni liikkuminen nostaa sen 120 iskuun, kiivetessä päästään helposti 150–160 iskun sykkeeseen. Pysähdykset ovat nopeita, ja palautumiseen on vain pari minuuttia aikaa.
Ylöspäin kiivettäessä ilman happipitoisuus laskee. Kun happea on vähemmän, hengitystiheys kasvaa ja edelleen energiankulutus kasvaa. Se on yksi syy siihen, miksi kiipeilypäivän kulutettu kalorimäärä on moninkertainen normaalikulutukseen nähden.

Kulutuksen ollessa noin suuri, hyvä ravinto- ja nestetankkaus on erittäin tärkeää. Kun syömällä tankattu energia loppuu, alkaa keho kuluttaa omia varastojaan (glykogeenivarastoja). Jos taas glykogeenivarastot pääsevät loppumaan, ollaan ongelmissa. Syömällä ei ehdi tankata niin paljon, että keho pysyisi toimintakuntoisena.

Toinen asia on neste. Keho kuluttaa valtavan määrän nestettä kiipeilyn aikana. Nesteytys on myös yksi niitä harvoja asioita, joiden voidaan melko varmasti sanoa ennaltaehkäisevän vuoristotautia. Erään lukemani ohjeistuksen mukaan kehon nesteen kulutustarve kasvaa litran jokaisesta noustusta kilometristä.

Parhaiten energia ja neste kulkevat vuorelle omassa kehossa. Siksi suoritusta edeltävinä päivinä vuorikiipeilijät syövät ja juovat kuin hevoset.

Vuorella ruoka ja juoma kannetaan tietysti itse. Koska liikkuminen on muutenkin raskasta, tulee kantamusten paino minimoida. Viimeksi huiputusreppuni painoi lähtiessä vajaat 10 kiloa, sisältäen ruoan, nesteet, vaihtovaatteet, jääraudat, kypärän, valjaat, hakun, vaellussauvan ja muut varusteet. Vettä pakkasin oppaan ohjeiden mukaisesti kaksi litraa, vaikka kehon kulutus onkin enemmän. Loppu menee kropassa ja tankataan jälkikäteen. Voin kertoa, että palatessa jano oli melkoinen. Eväitä sen sijaan toin jopa takaisin, koska pahoinvoinnin takia en pystynyt syömään kovinkaan paljon.

Sitten on vielä ne vessa-asiat, mistä olen ennenkin vouhottanut. Rinteellä niiden hoitaminen ei ole, erityisesti naiselle, helppoa silloin, kun köysistöstä ei irrottauduta. Huipulla kysyin Petteltä, että voisinko käydä pissalla ja hän vastasi, ettei voi irrottaa minua köysistöstä ja housuissani ei ollut ns. kakkaluukkua, joka mahdollistaa vessa-asiat köysistössä ollessa. Yksioikoinen ohje oli:
– Pidättele vielä tai jos et pysty, päästä pöksyyn.

Minä pidättelin.

Kannattaa siis tarkkaan miettiä, mitä vuorelle ottaa mukaan. Ruoan pitää olla energiapitoista ja kevyttä. Nestepitoista (jotta se tukisi nestetankkausta) ja sellaista, ettei synny tiheää vessatarvetta. Vielä yksi asia on pahoinvointi. Akklimatisoitumiseen liittyy kuvotusta. Ruoan pitää olla sellaista, että sitä pystyy syömään ja se ei aina ole helppoa.

Viime vuonna kikkailin harjoituskaudella energiageelien ja patukoiden kanssa. Ne tuntuivat hyvältä
Huiputuksen juhlistusmalja ja uupuneet silmät Monte Rosa
Hüttella 2015 huiputuksesta paluun jälkeen
ajatukselta saada paljon energiaa ja nestettä nopeasti ja pienestä määrästä ravintoa. Herkkä vatsani kieltäytyi yhteistyöstä.
Kysyin neuvoa oppaalta, joka opasti ottamaan kunnon ruokaa, energiarikasta sellaista. Mutta minusta se ei kuulostanut jännältä, joten jatkoin geelien ja patukoiden kanssa kikkailua. Vähän hölmöä, myönnän. Useimmat maistuvat karmeilta, vatsani meni sekaisin ja imeytymisongelmien takia E-koodipläjäykset toivat kehosta läpijuostessaan myös nesteet mukanaan.

Loppujen lopuksi vastaus oli nolostuttavan yksinkertainen. Kiivetessä taskuni olivat täynnä pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja hiukan suklaata. Tosin suklaa sulaa taskuihin ja janottaa ja se ei siksi ole paras mahdollinen. Mutta se taas antaa hyvän buustin, fyysisen ja henkisen, siinä kohtaa, kun oikein väsyttää.

Tässä kuten monessa muussakin jutussa oma heikkous on vain ratkaisun kääntöpuoli: Vessa-asiat, herkkä vatsani ja imeytymisongelmat huolestuttivat etukäteen. En juurikaan syö vaaleaa viljaa, koska se jumittaa vatsani toiminnan, jopa päiviksi. Arjessa se on epämukavaa, mutta vuorella jopa käytännöllistä. Iso lautasellinen pastaa tankkauksen yhteydessä ja avot! Eipä tarvitse pohtia rinteellä köysistöstä poistumista.

Jep. Näihin (mieli)kuviin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa. :D

2 kommenttia:

  1. Tätä blogia on kiva lukea ja olen varma että tänä vuonna kelit sallivat ja pääset huipulle. Olisin kuitenki toivonut että nousisit kylästä asti ilman Midin hissiä. Jolloin jäljelle jää vain huiputuspäivä. Joka tapauksessa reissusta tulee varmasti mahtava ja maisemat huikeita.
    Oletko harkinnut opastetun kiipeilyn sijasta omatoimi matkaa? Jolloin reissuun saisi hieman ennenmän suunnittelua ja jännitystä. Lisäksi voisit kohdistaa rahan varusteiden hankintaan ja jatkaa harrastusta ja valloittaa uusia huippuja. Kiitos ja onnea matkaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisikin hienoa kiivetä kylästä asti! Mutta tällä kertaa mennään tämmöisellä suunnitelmalla. :)
      En ole tässä kohtaa ajatellut omatoimimatkaa. Olen vielä niin märkäkorva eli osaaminen ei riitä. Verkostoja muihin kiipeilijöihinkin kaipaan lisää. Ohjatulla reissulla tulee varmasti hoidettua hommat turvallisesti ja oikein. Toinen juttu on, että tällä tavalla löytyvät kiipeilykaveritkin samalla. Mutta kunhan kokemusta ja näkemystä kertyy kunnolla, luultavasti alkavat omatoimiset reissut kiinnostaa.

      Kiitos paljon kannustuksesta ja mukana olosta!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!