maanantai 5. syyskuuta 2016

Vuorenvalloitus 2016: Mont Blancin huiputus

Janiina Ojanen Mont Blancin huipulla
Janiina Ojanen Mont Blancin huipulla (4810 m) 2.9.2016

Päivä 7: Pope's Route Mont Blancin huipulle

Kello 01 yöllä Gonella-majan pimeässä makuusalissa välähteli otsalamppujen valokeiloja, kun jännittyneet kiipeilijät valmistautuivat pitkään ja vaativaan huiputuspäivään. Aamiaisella tarjoiltiin kuivia keksejä ja hiukan laimeaa kahvia. Sairastumisen vuoksi majalle jäävä Jenni nousi aamiaiselle saattamaan meitä matkaan. Tuntui ihanalta saada häneltä lämmin halaus ja muutama rohkaiseva sana ennen kuin astuin ulos pimeään.

Lähdön hetki oli kello 02. Kiinnitimme köyden valjaisiimme. Edellisestä päivästä poiketen kiipeilyparini Arttu oli Alby-oppaan perässä ja minä viimeisenä.
– Jos putoan railoon, on parempi, että iso mies on pysäyttämässä pudotusta. Muuten helposti vedän sinut mukanani, Alby selitti järjestyksen vaihtoa.

Lähtökäsky tuli, ja köysistöt lähtivät sovitussa järjestyksessä liikkeelle. Me kaikki kiipeilijät huutelimme toisillemme onnea matkaan. Arttu pukkasi rukkasellaan minua olkapäähän. Koska laskeuduttaessa rinnettä opas tulee usein viimeisenä, astelin koko letkan ensimmäisenä pilkkopimeässä, otsalampun valossa kivistä rinnettä kohti Domen jäätikköä, jonka edellisen päivän tarkastelun perusteella tiesin railojen raidoittamaksi.

Domen jäätikön laidalla kiinnitimme jääraudat, kaivoimme hakut esiin. Alby siirtyi ensimmäiseksi. Jäätikön yli ja sen yläpäässä sijaitsevien serakkien ohi piti liikkua rivakasti. Oppaat olivat varoittaneet meitä, että railoalueen jälkeen voisimme pitää yhden lyhyen tauon ja sen jälkeen edettäisiin harjanteelle asti (500 vertikaalimetriä) rivakkaa vauhtia.

Jäätikön ylitys sujui hitaasti, koska railoja oli paljon. Osan yli saattoi astua, osa vaati hyppäämistä oppaan varmistamana. Pari ylitettiin laskeutumalla railon sisäseinämän ulkonemalle ja loikkaamalla siitä toiselle puolelle: jäähakku iskettiin kiinni railon toiseen reunaan ja jääraudat rouskautettiin vastapuolen ulkonemaan kiinni.

Onneksi Alby ja Sami olivat tarkistaneet jäätikköreitin alkupätkän edellisenä päivänä, sillä näimme toisen kiipeilyryhmän painelevan liian ylös ja joutuvan umpikujaan, josta heidän oli palattava takaisin. Oppaamme työskentelivät tehokkaasti yhdessä, ja me kiipeilijät yritimme tehdä heidän työnsä mahdollisimman helpoksi tottelemalla napakoita käskyjä. Jokainen askel oli tärkeä, ja menetin ajantajun keskittyessäni. Kuitenkin pysähtyessämme odottamaan, kun oppaat kiinnittivät jääruuveja railon ylityksen varmistusta varten, vilkaisin taakseni ja näin helminauhamaisen ketjun otsalamppuja takanani pimeällä rinteellä. Hymyilin, katsoin taivaalle ja tuntui, etten ole koskaan nähnyt niin kauas avaruuteen.

Railojen jäätyä taakse nousimme kohti Aiguilles Grisesin harjannetta. Oppaat pitivät yllä napakkaa tahtia, ja saatoin pimeässä nähdä vähän matkan päässä syyn rivakkaan etenemiseen. Serakkeja (eli kymmeniä metrejä korkeita jääpaasia tai ulkonemia jääseinämissä). Viimeinen kaksi vuotta on opettanut minut suhtautumaan serakkeihin äärimmäisen varovaisesti. Ne ovat valtavan kauniita, mutta myös eräs vaarallisimmista asioista, joita vuorilla on.

Jäätikkö jyrkkeni entisestään, ja etenemisemme muuttui "nelivedoksi". Iskimme jäärautojen etupiikit ja jäähakun vuorotellen jään pintaan tasaisella tahdilla ja siten kiipesimme liukasta jäärinnettä ylös. Muutaman kerran tunsin kipua oikean jalan peukalovarpaassa, kun iskin jääraudat rinteeseen, mutta nyt ei ollut aika ajatella sitä.

Harjanteelle päästyämme kasvoja suuteli hyytävä viima. Nyt oltiin korkealla. Vuorotellen kivikkoinen ja luminen harjanne oli nousukohdassamme arvioni mukaan kolmisen metriä leveä. Toisella puolella oli jäinen seinämä, jota olimme juuri kiivenneet, ja toisella puolella hurja pudotus. Koska railot ja serakit olivat jääneet taakse, oppaiden hartiat rentoutuivat ja saimme tauon. Puimme lisää vaatetta jäistä tuulta vastaan ja tankkasimme vettä ja suklaata.

Tauon jälkeen lähdimme mielestäni Pope's Routen ehkä hienoimmalle osiolle. Harjanne oli kapeni kapenemistaan. Etenimme osan aikaa kiipeillen kivipiikkien ja -röykkiöiden yli, välillä harjanne oli vain noin puolen metrin levyinen lumipolku, jonka molemmilla puolilla oli suora pudotus. Ylitimme Piton des Italiensin (4002 m) ja jatkoimme kohti Dôme du Goûteria.

Jääraudat pureutuivat lumipolkuun tukevasti asettaessani jalan toisen eteen. Tunsin köyden napakasti kiinni valjaissani. Oloni oli vahva ja turvallinen. Tuuli vinkui, ja jossain kaukana alapuolella saattoi nähdä laaksoissa olevien kylien valot. Aamu alkoi kajastaa taivaanrannassa. Täydellistä.

Jossain kohtaa huomasin köyteni löystyvän, vauhtimme hidastuvan ja kiipeilyparini etuvartalon painuneen hiukan etukumaraan.
– Onko kaikki hyvin?
Arttu kääntyi ja näytti peukkua. Aamun kajossa oli vaikea erottaa hänen kasvojaan, mutta tiesin hänet vahvaksi ja periksiantamattomaksi, ja matka jatkui.

Auringon noustessa harjanne leveni lumiseksi rinteeksi. Pidimme lyhyen tauon. Alby tiedusteli vointiamme, kuten oli harjanteellakin pariin otteeseen tehnyt. Minulla oli kylmä ja päähän koski hiukan, mutta se oli pientä hienosäätöä vain. Pian pääsisimme notkelmaan pitämään kunnon tauon, jolloin voisin pukea lisää.
– Miten menee? Mennään huipulle, eikö vaan? Arttu kysyi minulta, ja vastasin melkein riehakkaasti, että ilman muuta mennään. Jälkikäteen olen miettinyt, olisiko minun pitänyt siinä kohtaa huomata jotain.

Matka jatkui, ja nyt muutos kiipeilyparissani oli selvä. Hän kulki hitaasti etukumarassa kädet sivuilla roikkuen. Olin huolissani. Näin myös Albyn katsovan Arttua huolestuneena.

Puoli tuntia myöhemmin saavuimme notkelmaan 4200 metriin, josta lähdettäisiin viimeiseen vaiheeseen ennen huippua. Alby kutsui terävällä äänellä kaikki köysistöt koolle. Reitti oli ollut vielä odotettuakin raskaampi, ja osa porukasta ei ollut enää vahvassa kunnossa. Tuskin kukaan jaksaisi huipulle ja sitten pitkän paluumatkan Gonellalle. Meillä oli varasuunnitelma: huiputuksesta voisimme laskeutua lähellä olevalle Gouterin majalle ja mennä sitä kautta alas (oppaiden mukaan reitille voisi mennä paluumatkalla, koska alasmeno on rivakampaa, jolloin vaarallinen Grand Couloir -alue ohitettaisiin nopeasti). Mutta Jenni oli Gonellalla odottamassa meitä eli vähintään osan porukasta piti palata sitä kautta. Gonellan suuntaan olisi hyvä palata useamman oppaan kanssa, sillä railoalueella ei ollut turvallista liikkua yhden oppaan voimin.

Akuutein tilanne oli Jukalla. Alby katsoi häntä ja totesi käskevällä äänellä:
– He needs to go down. Fast.

Olin nähnyt Jukan viimeksi pimeässä jäätiköllä ja pelästyin nyt näkemääni. Hän oli kasvoiltaan aivan harmaa ja posket kuopalla. Oppaat olivat yhtä mieltä siitä, että Jukalla oli vuoristotauti. Olin alusta asti pitänyt Jukan kiipeilyparista Heikistä, ja nyt arvostukseni miestä kohtaan nousi entisestään. Kun oppaat kysyivät, halusiko Heikki vaihtaa köysistöä ja jatkaa kohti huippua, hän oli ehdoton:
– Minä en jätä Jukkaa. Yhdessä tultiin, yhdessä lähdetään.

Niin Philippe-opas lähti luotsaamaan Jukkaa ja Heikkiä suorinta tietä alas vuorelta.

Matti ilmoitti, että hän oli valmis luopumaan huiputuksesta ja lähtemään Gonellalle. Hänen parinaan kiivennyt ryhmänjohtajamme Teija oli energinen. Teemulla oli vaikeuksia jalkojensa kanssa ja hän ilmoitti, ettei jatkaisi huiputusta. Hänen parinsa Juuso halusi yrittää huiputtaa. Minä olin voimissani ja halusin yrittää huipulle. Tunsin uupumusta lihaksissani, mutta olin varma, että pystyisin jatkamaan. Alby katsoi minua ja kuittasi:
– She can do it.

Alby oli sitä mieltä, että Artulla oli vuoristotaudin oireita ja ettei tämä pystyisi jatkamaan, mutta mies oli vankkumaton:
– Menen hitaasti, mutta pääsen sinne kyllä.

Oppaiden ja Teijan neuvotellessa tilanteesta ehdotin, että voisin kyllä luopua huiputusyrityksestä, jos se olisi tiimin etujen mukaista. Teija kuitenkin totesi, että koska meitä oli iso ryhmä, voisimme tehdä hiukan poikkeuksellisen järjestelyn niin, että Juuso, Arttu ja minä voisimme yrittää huiputtaa.

Niinpä jäljellä olevan kolmen köysistön kanssa päädyttiin toimimaan seuraavalla tavalla: Sami-opas, Matti ja kokenut vuorikiipeilijä Teija lähtisivät takaisin Gonellan majalle hakemaan Jenniä. Kaksi muuta köysistöä jatkaisi ylöspäin. Pari sataa metriä ylöspäin Mont Blancin rinteellä sijaitsee Vallet Hut -hätämaja, jossa Teemu voisi levätä sen aikaa, kun hänen parinsa Juuso ja opas Jobo sekä meidän köysistömme yrittäisi huiputusta.

Nousu Vallet Hutin pihaan oli vain 200 vertikaalimetriä mutta sen aikana kävi ilmeiseksi, että Artulla oli jotain vialla. Miehen vauhti hiipui entisestään. Majan pihassa Alby oli järkkymättömästi sitä mieltä, ettei miehen vauhti riittäisi huiputukseen ja oireet viittasivat vuoristotautiin. Huipulle olisi vielä 500 vertikaalimetriä eli noin kahden tunnin matka ja eteneminen tulisi koko ajan raskaammaksi. Arttu kävi valtaisan sisäisen kamppailun ennen kuin myöntyi jäämään Teemun kanssa majalle. Hän halasi minua ja kuiskasi:
– Sä pystyt siihen! Tee se!

Kulkiessaan Teemun perässä kohti majaa hän taputti Juusoa hartiaan, sitten kirosi raskaasti ja paiskasi hakkunsa lumihankeen. Tunsin yhtä aikaa pahaa mieltä hänen joutuessaan luovuttamaan ja kunnioitusta hänen valtavaa tahdonvoimaansa kohtaan.

Jäljellä olimme Juuso ja Jobo sekä minä ja Alby. Edessämme aamuauringossa kylpi suuri Bosses-harjanne, joka teki kolme nousua ja laskua ennen varsinaista huipulle johtavaa harjannetta. Lähdimme matkaan minä ja Alby edellä.

Jätimme vaellussauvat harjanteen juurelle. Polku kulki hidasta siksakkia ensimmäisen nousun yli. Korkeusmetrien lähestyessä 4700 metriä minulla alkoi olla vaikeuksia: päähän sattui ja jokainen askel oli tuskainen, koska tuntui, etten saanut ilmaa. Pohkeeni alkoivat krampata. Vauhtimme hidastui.

Saadakseni tilanteen hallintaan kehitin oman rytmin: viisikymmentä askelta, hengitystauko (kymmenen hengenvetoa), kaksikymmentä askelta ja pohkeiden lepuutustauko (kymmenen hengenvetoa). Alby kulki edelläni, ja pyysin tauot huohottamalla:
– Pause, please.

Kun olin tehnyt kymmenen hengenvetoa, henkäisin:
– Okey, we can go.

Hetken kuluttua Alby oppi rytmini, ja minun ei enää tarvinnut pyytää.

Lepotauko ennen seinämälle nousemista
Kuva: Alby
Toisen nousun kohdalla rytmi oli enää kaksikymmentä askelta, hengitystauko, kymmenen askelta ja pohkeiden lepuutustauko. Ennen kolmannelle nousulle pääsyä piti ylittää jäähalkeama ja heti sen perään nousta useita metrejä korkea seinämä köyden avulla. Tehtävä ei olisi alempana hankala, mutta nyt se vaikutti ylitsepääsemättömältä.

Lepäsimme hetken ja odotimme, että Juuso ja Jobo saavuttivat meidät. Kerroin heille hengitys- ja taukotekniikastani, ja Juuso nauroi:
– Meillä on semmoinen koiran ulkoilutustekniikka. Minä pysähtelen, ja Jobo nykii minua eteenpäin.

Päätimme jättää reput tähän ja jatkaa huipulle ilman niitä. Alby rohkaisi minua:
– Remember, that it is the altitude, that you feel now. We've had a long day, but you are strong.

Tyylipisteitä en siitä suorituksesta saisi, mutta pääsin kolmannelle nousulle, joka olisi viimeinen ennen huippuharjannetta. Harjanne oli nyt kapea, vain noin puolisen metriä leveä mutta kymmeniä metrejä pitkä luminen polku, jonka molemmilla puolilla oli uskomattoman pitkä pudotus tyhjyyteen. Aurinko paistoi liian kirkkaasti, ja hyytävä tuuli raastoi kasvojani.

Keskellä kapeaa kohtaa pohkeeni alkoivat krampata niin pahasti, että minun oli pysähdyttävä. Alby antoi termoksensa pohjalta viimeisen tilkan teetä, ja kaivoin taskustani pari palaa suklaata. Oloni oli lohduton. Huippu oli ihan siinä, käteni ulottuvilla.

Loistava oppaani katsoi minua rauhallisesti ja sanoi vakaalla äänellä:
– I know, it's hard, and you are not acclimatized properly. But you have it in you. I know it, and you know it. Let's go.

Kesäloma-varvaskuva Mont Blancin huipulta
Ja me menimme. Askel kerrallaan, kunnes Alby kääntyi katsomaan minua:
– Can you see it? It's flat! No more ascent to do!

Tuijotin häkeltyneenä alapuolelleni levittäytyvää maisemaa. Sitten riemu repesi sisälläni. Olin tehnyt sen, olin huipulla! Oppaani purskahti nauruun nähdessään, kuinka ilo levisi kasvoilleni:
– You look so happy, and that makes me happy. You did well.

Halasimme Albyn kanssa ja heitin ylävitoset toista reittiä huipulle samaan aikaan saapuneen miehen kanssa. Pienen tovin seisoin itsekseni katsellen vuorten yli. Haluaisin sanoa, että tallensin hetken mieleeni ja sydämeeni ja lähetin ajatuksen rakkaille. Mutta rehellisesti sanottuna: minä vain tuijotin mieli autuaan tyhjänä.

Istahdin hangelle lepäämään, vaikka voitonriemu sai väsymyksen tuntemukset hetkeksi katoamaan. Samaan aikaan näin Juuson ja Jobon nousevan huipulle. Rautakangen notkeudella hypähdin ylös ja lähdin heitä vastaan. Halasimme ja juhlimme huiputusta sekä otimme tietenkin asiaankuuluvat valokuvat.

Janiina Ojanen Mont Blancin huipulla
Mont Blancin huiputtajat: Alby (vas.), Janiina, Juuso ja Jobo

Kiipeilyryhmämme kahdeksasta Pope's Route -reittiä matkaan lähteneestä kiipeilijästä seitsemän pääsi 4200 metriin, Mont Blancin huipulle (4810 m) pääsi kaksi.

Nyt oli aika tehdä se vaikein osuus. Paluumatka.


28 kommenttia:

  1. Veipä tekstisi mennessään.Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Huikeeta ! Onnittelut mielettömästä suorituksesta ! T. Jarno

    VastaaPoista
  3. Hienosti sinnitelty! Toivottavasti paluumatka meni turvallisesti! -Risto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Risto! Paluumatkatarinaa on luvassa viikon lopulla. :)
      Aurinkoa!

      Poista
  4. Moi! Onnittelut hienosta suorituksesta,olet kyllä nainen sitkeämmästä päästä. Hengestyin itekki kun luin lopputekstiä. Sun läheisät voi olla sinusta hyvin ylpeitä tuon reissun jälkeen,niin olen minäkin vaikka en tunne sinua henkilökohtaisesti. T. Anders

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos A! Sitkeys on kyllä yksi tärkeistä ominaisuuksista. Mutta tärkeää on myös taitava opas ja hyvä tiimi, mukana ja taustajoukoissa. Olen siis varsin onnekas tyyppi, kun minulla on teidät kaikki mukanani! :)

      Poista
  5. Sinä teit sen!!! Upea suoritus! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tapani! Niin tein! Olen vielä itsekin ihan ihmeissäni. :)

      Poista
  6. HUh huh, oon niin kylmil väreil ku voi olla. Kädet hikos ja jännitti lukee,onnistutko? Mahtavaa, upeeta, hehkutin tänää töissä työkavereille, et se Janina teki nyt sen, kiipes Mont Blancille, mieletöntä. Ja toi kuvaus tosta nousemisest ja tiimist, ei voi ku ihailla sinuu, oot kyl huikee tapaus. Nyt saat hetken huilata, nauti, kunnes uudet tuulet taas puhaltaa. Kiitos tästä kertomuksest, on ollu taas ikimuistonen vuos lukee näitä. T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Tämä on ollut uskomaton matka! Olen niin onnekas, kun olen päässyt kokemaan tällaista. Kirjoittelen loppuviikosta paluumatkasta ja varmaan pikapuoliin vähän jatkosuunnitelmiakin, koska nekin ovat hiukan muokkautuneet. :) Kiitos, että olet mukana!

      Poista
  7. Mieletön urakka ja hienosti sen kuvailit! Ihan tuli tippa linssiin. Huhhuh, mikä nainen! Olen tosi onnellinen, että sait toteutettua tämän unelmasi. :-) Miljoonasti onnea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena kauniista sanoistasi! Tuntuu mahtavalta, kun tehty työ palkittiin. Samalla ymmärsin taas kerran, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa. Se on parasta!

      Poista
  8. Moi Janiina, ja SUURET ONNITTELUT HUIPULLE PÄÄSYSTÄ!!!

    Oli kiva nähdä siinä Tete Roussen ja Gouter:n majan välimaastossa perjantaina!! Hienosti menty!

    Mä haluaisin kommentoida ja kysellä joistain jutuista sun blogi - kirjoituksessasi.

    Ensinnäkin, Gouter-majan kautta menevää reittiä ei missään vaiheessa tänä kesänä ole suljettu tai kielletty kuten kirjoitit. Yhdessä vaiheessa siellä Grand Couloir:issa tuli alas aika paljon kiveä ja silloin paikalliset viranomaiset muistuttivat kaikkia kiipeilijöitä kurun ylityksen kellonajan tärkeydestä. Ts. iltapäivällä kurun ylitys on vaarallinen mutta aamuvarhaisella (kuitenkin niin että on jo näkyvyyttä) kurun ylitys oli edelleen koko kesän suhteellisen turvallista. Niinkuin itse varmaan huomasit silloin kun siitä ohi menitte lauantaiaamuna. Me kiipesimme huipulle Gouter - reittiä pitkin juuri samoina päivinä kuin te, täysin turvallisissa olosuhteissa, ja 100 % asiakkaistamme pääsi huipulle.

    Todennäköinen (ja ainoa järkevä) syy miksi matkanne järjestäjät eivät lähteneet nousemaan Gouter - reittiä on yksinkertaisesti se, että he eivät saaneet varattua paikkoja majoista. Reitin varrella olevat Gouter - ja Tete Rousse - majat varataan jo kuukausia etukäteen ja sieltä saa peruutuspaikkoja hyvin harvoin, ei varsinkaan niin isolle porukalle kuin te olitte.

    Kolmen Mont Blancin reitin, Trois Mont Blanc, vaarallisuus ei ole tänä kesänä muuttunut sen suuremmin. Se on kyllä kiipeilijöiden määrään suhteutettuna selkeästi vaarallisin Mont Blancin perusreiteistä. Sitä olisi voinut ja saanut edelleen kiivetä silloinkin kun te olitte siellä mutta paikalliset viranomaiset ilmoittivat viikkoa paria aikaisemmin, että reittiä ei suositella kiivettäväksi kuin vain yhden asiakkaan kanssa koska siitä on tullut teknisesti vaikeampi serakkien muutosten takia. Tästä johtuen matkanne järjestäjät eivät lähteneet nousemaan sitä kautta. He olisivat joutuneet ottamaan monta opasta lisää.

    Mä jatkan vielä seuraavassa kommentissa!

    VastaaPoista
  9. Gouter - reitti on ainoa reitti jota pitkin mä vien asiakkaita Mont Blancille. Ja tämä yksinkertaisesti sen takia, että se on ainoa turvallinen eikä liian vaikea reitti. Kolmen Mont Blancin reitti on venäläistä rulettia (viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut kaksi n. 10 ihmistä tappanutta onnettomuutta sekä lukuisia 1-3 ihmisen onnettomuuksia, ja näitä on mahdoton ennustaa etukäteen). Gouter - reitti (ja siinä ainoastaan se 40 metrin leveä kuru) muuttuu vaaralliseksi joinain kesinä kun on ollut pitkään kuumaa ja lumi kurusta on sulanut pois ja kiveä rupeaa tippumaan alas. Mutta silloinkin aamut ovat yleensä turvallisia. Ja jos eivät ole niin sen näkee kohtuullisen hyvin itsekin siinä kurun vieressä kun asiaa tarkkailee. Tällöin voi hyvin itse todeta, että homma on liian vaarallista, me käännymme takaisin. Ja sitten joskus hyvin harvoin käy niin, että kiveä tippuu niin paljon, että koko reitti suljetaan (kuten viime vuonna sait valitettavasti kokea). Eli, lyhyesti sanottuna, tämän reitin riskit ovat huomattavasti paremmin nähtävissä ja hallittavissa. En pidä venäläisestä ruletista.

    Järjestäjien toteamus että Gouter - reitti olisi turvallisempi alas - kuin ylös mennessä on suoraan sanoa täyttä bull shittiä. Reitin vaarallinen osuus on n. 40 metriä leveä vaakasuora kuru (kuten nyt tiedät kun olet sen yli kävellyt turvallisissa olosuhteissa) joka mennään yli täysin yhtä nopeasti välittämättä siitä ollaanko menossa ylös- vai alaspäin. Olennainen tekijä turvallisuuden suhteen on kellonaika, aamulla kuru on vielä jäässä joten kivet eivät tipu, iltapäivällä aurinko paistaa ja kiveä tippuu.

    Lopuksi vielä rohkenen kysäistä minkähän takia teidän matkan järjestäjä päätti tehdä aklimatisoitumisnousun Grand Paradisolla Italiassa vaikka sääennusteet olivat huonot. Samaan aikaan sääennustus oli tosi hyvä Sveitsin puolelle (n. tunnin ajomatkan päässä) ja me vietimme kaksi hienoa päivää aklimatisoituen aurinkoisessa kelissä juuri samoina päivinä kun te kärsitte huonossa kelissä Grand Paradisolla. Mäkin käytän normaalisti aklimatisoitumiseen Italian puolen Mantova majaa ja Vincent Pyramide - vuorta, mutta muutin suunnitelmia osittain juuri sään takia ja menimme Sveitsin puolelle.

    Vielä kerran Onneksi Olkoon! Hyviä ja turvallisia kiipeilyjä jatkossakin!

    Pette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pette!
      Olipas mahtavaa nähdä vuorella!
      Kiitos kommenteista ja ajatuksista! Suurimpaan osaan en osaa ottaa kantaa, koska ovat asioita, joista minulla ei ole osaamista ja siksi luotan palveluntarjoajan ammattitaitoon. Asiakaskokemukseni sekä viime että tämän vuoden palveluntarjoajista on hyvä ja luotan molempien kokemukseen ja osaamiseen. Molempien käyttämät oppaat ovat koulutettuja ja osaavia.

      Tämä on subjektiivinen, tunteiden värittämä tarina, jonka faktaosuuksissa varmasti on aukkoja. Todennäköisimmin mahdolliset väärät tiedot tässä blogissa ovat minun väärinymmärryksiäni ja/tai virheitäni.

      Mainitsinkin edellisen jutun kommenteissa tuosta, etten tiedä, oliko reitti virallisesti suljettu vai oliko kyseessä varoitus vaarallisemmiksi muuttuneista olosuhteista, jonka tulkitsin väärin. Saamani tieto oli "toisen polven tietoa" tuplakäännettynä (italia>englanti>suomi), eli sanamuodotkin varmasti vaikuttivat asiaan. Luultavimmin kyseessä oli siis "rikkinäinen puhelin".

      Reitti- ja kohdevalintoihin ja niiden perusteisiin en osaa ottaa kantaa. Niissä luotan ammattilaisten osaamiseen ja siihen, että he tekevät kulloisissakin olosuhteissa ja saamansa tiedon varassa parhaan mahdollisen päätöksen. Päätöksentekoon liittyy varmasti monia eri näkemyksiä ja taustatekijöitä.

      Kiitos onnitteluista ja nähdään taas!
      Mahtavaa syksyä!

      Poista
  10. Onnittelut Janiina, olet huippumimmi!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Janiina projektisi toteutumisen johdosta!!

    Niin, saavutimme huipun Gouterin reittiä pitkin sunnuntaina 28.8.16 kello 8 aamulla (yöpymiset sekä Tete Roussella että Gouterilla). Grand Couloirin suunnalta kuului myös sekä aamuyhdeltä että aamuviideltä kivien kopinaa, ja useissa raporteissa neuvotaan varomaan myös koko nousun ajan Gouterin majalle saakka (myös koska ylempänä nousevat kiipeilijät/vaeltajat saattavat astuessaan irroitella kiviä, huomaamattaan).

    Tässä linkki nousustamme (tosin ainoastaan saksaksi, mutta kuvat ovat ihan kuvaavia):

    http://www.gipfelbuch.ch/gipfelbuch/detail/id/82411/Bergtour_Hochtour/Mont_Blanc

    ..ja tässä soolo-nousuni Gran Paradisolle (17.8.16):

    http://www.gipfelbuch.ch/gipfelbuch/detail/id/82212/Bergtour_Hochtour/Gran_Paradiso

    Jäätiköille ei koskaan pitäisi mennä yksin joten älkää tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin minä sanon, jooko?

    Virallisesti hyväksyttyjä (UIAA:n mukaan), yli 4000 metriä korkeita huippuja on Alpeilla 82, tässä lista:

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Alpine_four-thousanders

    Jos siis myös "gipfelien" määrä on tärkeä, niin kannattaa poiketa yhteensä noin 20 minuutin verran Gouterin reitiltä ja kaartaa Dome Du Gouterin (4304 m, http://www.gipfelbuch.ch/gipfelbuch/detail/id/82400/Bergtour_Hochtour/DOme_du_Go_ter ) kautta.

    Ja mikäli vielä huipullakin tuntuu olevan ylimääräistä puhtia ja tarmoa niin voi vierailla, noin vajaan tunnin lisävaivalla, Mont Blanc du Courmayeurillä (4748 m) eli Italian Blancilla. Ja taas yksi kohde lisää listalla :)

    Me jätimme sen tällä kertaa, koska valmiita jälkiä ei ollut..

    Tällaisia aatoksia.

    Wünsche gute Touren!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedoista, kommenteista ja kannustuksesta!

      Poista
    2. Eipä kestä, kiitos samoin :) t. Marius

      Poista
  12. Onnittelut huikeasta suorituksesta :)

    VastaaPoista
  13. Oikein paljon onnea huiputuksesta. Jee, se onnistui.
    Ihan nenäliinoja tarvittiin tuon kertomuksen lukemiseen. Kiitos.
    On ollut ilo ja kunnia seurata sinun taivaltasi molemmilla kerroilla alusta lähtien.
    T. Eimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen ja otettu, kun olet ollut koko matkan mukana. :) Kiitos siitä! Seikkailu jatkukoon!

      Poista

Kiitos, kun kysyt, tsemppaat ja/tai kommentoit Janiinan Vuorenvalloitusta!